Lännen Median ruokatoimittaja Riikka Happonen kokkaili haastatteluhetkellä taidonnäytteeksi herkullisen italialaisen tattirisoton kunnon parmesanilla höystettynä.

Ruokaelämyksiä kaikille

Rohkea uravalinta johti toimittaja Riikka Happosen töihin oman intohimon pariin.

Riikka Happosen keittiö on suuri, upea ja viininpunainen. Työtasolla kasvaa vehreitä yrttejä, ja hyllyillä on ainakin sata keittokirjaa. Tuoreen Lännen Median teemasivujen ruokatoimittajan kokkailuinnostus paljastuu yhdellä silmäyksellä tähän hyvin varusteltuun kotikeittiöön.

Happonen siirtyi vuoden vaihteessa täyspäiväisen Helsingin-toimittajan töistä ruokatoimittajaksi. Se oli rohkea uravalinta, joka herätti kummastusta toisissa ja toisten mielestä taas oli varsin luonnollinen siirtymä Happosen omalle mukavuusalueelle.

– Olen tehnyt 15 vuotta uutistoimittajan hommia. Kun minulle viime syksynä tarjottiin tätä ruokatoimittajan pestiä, se tuli täytenä yllätyksenä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, Happonen luonnehtii.

Happonen opiskeli alunperin äidinkielen opettajaksi Joensuun yliopistosta. Hän ajautui toimittajan uralle ylioppilaslehden myötä Karjalaiseen ja sieltä Hämeen Sanomiin.

– Uutistyötä tehdessä ajattelin, että teemasivujen teko on ehkä enemmän sellaista hömppätoimituksen työtä. Mutta siellähän käsitellään ihmisille niitä oikeasti tärkeitä arjen asioita, Happonen tokaisee.

Happonen toimi Lännen Median politiikan toimittajana yhteistoimituksen perustusajoilta vuodesta 2014 asti. Nyt ruokatoimittajanakaan hän ei tee pelkkiä ruokajuttuja. Aihepiireihin kuuluvat myös muiden teemasivujen, kuten kuluttajan, kodin, elämän ja terveyden asiat.

– Minulta on kysytty, että kaipaanko sitä uutistyön hektisyyttä. En ole kaivannut. Onhan tämä tietyllä tapaa yksinäisempää ja ikävöin keikkoja, mutta tässä saa paremmin perehtyä asioihin, Happonen pohtii.

Ruokasivujen teko alkoi vasta vuoden alusta, joten juttuja ei ole vielä ehtinyt montaa kertyä. Happosen mukaan työhön on tarkoitus tuoda omien, kaikille sopivien ruokakokeilujen lisäksi myös ammattilaisten näkökulmia.

– Ajattelin, että kävisin haastattelemassa kokkeja. Juttuihin voisi tuoda mukaan ruoan eri henkilöitä, kuten sushimestari tai joku huippukokki.

Happonen tekee ruokajutut kotona Hattulassa, ja aviomies Harri Kuittinen, perheen toinen innolleen antautunut kotikokki, kuvaa aikaansaannokset.

– Ruokainnostukseni lähti aikanaan siitä, kun kuvittelin olevani ihan hyvä kotikokki. Se oli ennen kuin tapasin nykyisen mieheni lähes parikymmentä vuotta sitten, Happonen naurahtaa.

– Hän on se varsinainen chef tässä talossa. Aluksi kelpasin hänen seurassaan vain pilkkomaan ja kuorimaan.

Vapaa-aikanaan Happonen käy perheensä kanssa syömässä huippuravintoloissa ympäri Suomea ja myös ulkomailla. Varsinkin Italia on lähellä hänen sydäntään.

– Yksi upeimmista muistoistani on, kun olimme perheen kesken syömässä Italian Modenassa Osteria Francescanassa, nykyään maailman parhaaksi arvioidussa ravintolassa. Tarjoilija oli kertonut kokille, mitä silloin 10-vuotias tyttäreni oli tilannut, ja yllättäen ravintolan omistaja Massimo Bottura tuli tervehtimään meitä pöytään ja pyysi tyttäreni käymään keittiössään, Happonen muistelee.

– Tilaus sisälsi kaikki Botturan omat lempiruoat.

Moni kutsuu itseään suureksi ruoan ystäväksi, mutta mikä tekee juuri Happosesta oikean henkilön ruokatoimittajaksi? Hän pysyy ajan tasalla ruokamaailman asioissa muun muassa lukemalla alan kirjallisuutta, seuraamalla Netflixin kokkisarjoja, kokeilemalla vaihtoehtoisia kokkailutapoja kutenvaikka sous vide -vakuumikypsennystä. Kotipihaan on suunnitteilla kesäkeittiö aidolla pizzauunillla, ja Happonen on intohimoinen sienestäjä. Haastattelun hetkellä jääkaapissa muhi kaksi itsekasvatettua leivänjuurta.

– Kerran koetimme perunoiden keittämistä vakuumipussissa tiskikoneessa ja pihvin kypsentämistä pyykinpesukoneessa, Happonen kertoo nauraen.

Happonen siirtyi vakavasta uutistyöstä tarjoamaan lukijoille arjen elämyksiä. Niistä hänellä on harrastuneisuuden ja kokkailuintohimon myötä kokemusta jo pitkältä ajalta.

– On tämä ihan mahtava juttu. Voisin kuvitella tekeväni tätä työtä kauankin.

Nea Alanen

Riikka Happonen käy hyvissä ravintoloissa aina kun mahdollista. Helsinkiläinen ravintola Olo sai toimittajalta korkean arvosanan, mutta kiinnostavaa tarjontaa on myös maakuntakeskuksissa.

FAKTA

Mitä maakuntalehden
ruokatoimittaja tekee?

Toimittajan työ keittiössä ei ole yksinkertaisimmasta päästä. Ruokatoimittajan on testattava käytännössä kaikki lukijoille antamansa reseptit. Hän voi keksiä uusia reseptejä, joiden valmistamiseen kenellä tahansa on mahdollisuus.

Mittayksiköt on muutettava yleispäteviksi. Raaka-ainemääriä ei voida aina esittää grammoissa, vaan jokainen suure täytyy ilmoittaa desilitroina tai lusikoina.

Vasta kun annos on onnistuneesti valmistettu ja maistettu, jutun kirjoittaminen voi alkaa. Lisäksi aikaansaannokset täytyy valokuvata tai videoida houkuttelevasti.

Ruokatoimittaja voi keksiä esimerkiksi uusia tapoja valmistaa tuttuja ruokia, kuten vaikka laskiaispullat. Lisäksi kulinaristisiin juttuihin tuodaan lisämakua haastattelemalla alan asiantuntijoita. Toimittajalla on mahdollisuus haalia knoppitietoja elintarvikevalmistajilta tai ruoanvalmistuksen ammattilaisilta eli kokeilta.

Myös arjen ruoka-arvoitusten ratkaiseminen voi kuulua ruokatoimittajan hommiin. Miten valmistetaan itse leivänjuuri, tai mitä eroa on kanalla ja broilerilla?

Lue ruokasivut kerran viikossa omasta sanomalehdestäsi.

Katso Hellavahdit-videot sopanteosta ja makkaran valmistuksesta:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3380731/Hellavahdit+Nain+syntyy+soppa+savustuspussissa

http://www.aamulehti.fi/ruoka/katso-video-nain-toimittajalta-valmistui-lammasmakkara-ei-ollut-sen-vaikeampaa-24209520